Siirry pääsisältöön

Tutustu meihin ja ota rohkeasti yhteyttä!

26.05.2020

Kirjoittanut: Päivikki Inkerinniemi

Päivikki Paakkanen

Olen Päivikki Paakkanen, aloitin Tunne voimavarasi -hankkeen hankekoordinaattorina Miina Sillanpään Säätiössä 4.5.2020. Koulutukseltani olen sosionomi AMK ja olen työskennellyt pitkään vanhustyössä ja siellä erityisesti omaishoitoperheiden, vapaaehtoistoiminnan sekä muistisairaiden parissa. Vapaa-aikani käytän mieluiten metsässä koiran kanssa lenkkeillen sekä tapaamalla ystäviäni. Nautin monenlaisesta taiteesta ja kulttuurista ja rentoudun käsitöiden parissa.

Vapaaehtoistoiminta on ollut aina tärkeä osa elämääni ja olen pyrkinyt mukaan vapaaehtoistoiminnan tehtäviin, joista opin jotain uutta itselleni merkityksellisistä asioista. Vuosien varrella olen toiminut mm. SPR:n ensiapuryhmässä, MLL:n paikallisyhdistyksessä ja näkövammaisten keikkaoppaana. Viime vuosina olen antanut suurimman osan aikaani vapaaehtoistoiminnalle Maria Akatemiassa ja Naisten linjalla. Olen halunnut kehittää omaa ammattitaitoani väkivaltaan liittyvien teemojen parissa huomatessani, miten monella eri tavalla väkivallan ja kaltoinkohtelun muodot ilmenivät töissäni. 

Tunne voimavarasi-hanke on tärkeä hanke ja olen innostunein mielin mukana yhteistyössä eri alojen asiantuntijoitten sekä omaishoitajien kanssa kehittämässä erilaisia tuen muotoja. 

Henriikka Laurola

Olen Henriikka Laurola ja aloitin Tunne voimavarasi -hankkeen projektityöntekijänä Maria Akatemiassa 1.4.2020. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, ja hankkinut vuosien varrella paljon ammatillista lisäkoulutusta väkivallan kokijoiden ja tekijöiden tukemiseen. 

Erikoistuin jo varhain opinnoissani väkivallan, terveyden ja ikääntymisen aihealueisiin. Aloitin lähes 10-vuotisen urani väkivaltatyön parissa aluksi vapaaehtoistöiden kautta väkivaltaa kohdanneita naisia auttavissa järjestöissä. Vuodesta 2013 lähtien olen erikoistunut ikäihmisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan aihepiiriin. Ennen Maria Akatemiaan siirtymistäni toimin erilaisissa hanketehtävissä Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry:ssä sekä asiantuntijana omassa osuuskunnassani ikääntyneisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun vastaisissa EU-hankkeissa. Lisäksi olen tutkijana kehittänyt asiakaslähtöisiä sosiaali- ja terveyspalveluja kansainväliselle IFIC -säätiölle. Vapaaehtoistyö on ollut myös minun elämässäni suuri mielekkyyden lähde. Olen toiminut vapaaehtoistehtävissä mm. Punaisella Ristillä, Plan Internationalilla ja Amnestylla. 

Olen innolla mukana Tunne voimavarasi -hankkeen moniammatillisessa kehittämistyössä ja tukemassa omaishoitajia voimavarojen löytämisessä. Nautin kovasti uuden oppimisesta, ihmisten aidosta kohtaamisesta ja ratkaisujen löytämisestä heidän hyvinvointinsa tukemiseen. Vapaa-ajallani rentoudun mieluiten tanssimalla ja luonnossa samoillen. 

Ollaan yhteyksissä! Yhteystietomme löydät tämän sivuston Yhteystiedot -sivulta.

Jaa: